Marxilaisen Työväenliiton VII järjestökokous – EUROOPPA

Euroopassa taloudellispoliittinen tilanne noudattaa maailmanlaajuisen kapitalismin nykyisen
kriisinvaiheen kaavaa: taantuma, työttömyys, leikkaukset, pakolaisongelma, omien lainalaisuuksien
noudattamatta jättäminen, demokratian kaventaminen, sota ja äärioikeiston nousu. Tämä rummuttaa jo
barbarian rumpuja.

.
1. SCHENGEN

1.1. Schengenin sopimus on Euroopan Unionin peruskivi. Sen tarkoitus on alun perin ollut kumota
Unionin valtioiden sisäiset rajat takaamalla näin vapaan liikkumisen EU:n sisällä. Sopimuksen allekirjoitti
vuonna 1985 viisi jäsenmaata; Saksa, Ranska, Belgia, Hollanti ja Luxemburg. Tänä päivänä
Schengen‐sopimuksen piiriin kuuluu 22 EU‐maata, plus neljä maata, jotka eivät ole Unionin jäseniä;
Norja, Islanti, Sveitsi ja Liechtenstein. Sopimuksen ulkopuolelle on jäänyt Britannia ja Irlanti.
Sopimuksessa ei ole ehtoja maan erottamisesta Schengenistä.

1.2. Samalla kun kontrolli rajoilla jäsenmaiden välillä on löysempi, korkeat muurit on pystytetty
Schengen‐maiden ulkorajoille. Jäsenmaat ovat rakentaneet yhteisen rajavartiovoiman, Frontex’n. Tämän
laitoksen tehtävä on ollut auttaa jäsenmaita ulkorajojensa vartioimisessa, mikäli näitä uhkaa laiton
maahanmuutto. Ehdoton edellytys tähän asti on ollut se, että kunkin maan rajoja tullaan vartioimaan
ainoastaan isäntämaan pyynnöstä ja halusta. Euroopan komission mukaan, Frontexin joukkoihin kuuluu
2000 vartijan kansainvälinen voima, joka on valmis ryhtymään toimeen siellä, missä sitä tarvitaan.

1.3. Kapitalismin kriisin kärjistyminen ja varsinkin sodan kehitys Syyriassa on synnyttänyt vielä yhden
ratkaisemattoman ongelman. Pakolaistulva viime kesän jälkeen on vain jäävuoren huippu. Massiivinen
pako Syyriasta ja Turkista, jossa oleskelee jo miljoonia syyrialaisia, tulee kiihtymään. Länsimaat ja näin
ollen myös Eurooppa ovat tähän syypäitä. Varsinkin jos sisällissota Syyriassa jatkuu pitkään, pakolaistulva
tulee virtaamaan jatkuvasti tulevien vuosien aikana. Kyseessä on kymmenien miljoonien ihmisten vaellus,
jota ei voi pysäyttää ampumalla salakuljettajien veneitä lähtösatamiinsa. Liikkeellä on ihmisiä, jotka
vaarantavat oman ja perheensä hengen, koska heillä ei ole mitään menetettävää. Takaisin kukaan ei voi
mennä ja omiin tuhottuihin kyliin ja kaupunkeihin ei voi jäädä.

1.4. Maantieto on sellainen, että Syyriasta pakoon voi lähteä vain joko Turkkiin tai Kreikan kautta
Eurooppaan. Ratkaisu ongelmaan ei ole se, että Turkki ohjaa pakolaisia laittomasti eteenpäin Kreikkaan
niin kuin on tähän asti tapahtunut. Muutaman viikon sisällä Kreikan saarille on noussut yli 800 000
pakolaista. Näistä 455 000 tuli Syyriasta ja 186 000 Afganistanista. Sellainen ihmismäärä ei voi jäädä
pieneen maahan, vaan tarkoitus oli käyttää Kreikkaa vain läpikulkumaana. Se, että turvapaikanhakijat
eivät jää siihen maahan, mihin he olivat alun perin tulleet, vaan siirtyvät maasta maahan EU:n sisällä, on
vastoin Dublinin sopimusta. Suurin osa EU‐maista tiukentaa lainsäädäntöään. Tarkoituksena on joko
estää turvapaikanhakijoita tulemasta, tai karkottaa osa maahan jo muuttaneista. Sitä varten on alkanut
nousta piikkilanka‐aitoja eri maiden välillä Schengen‐maiden kesken. Se toisaalta kumoaa Schengenin
henkeä ja yhdentyneen Euroopan perusperiaatteita.

1.5. Kriisi mitätöi muitakin EU:n tukipilareita. Nostattaakseen muureja EU‐maiden välille järjestelmä
tarvitsee kovia oikeistolaisia hallituksia, kuten on Unkarissa, Puolassa ja muuallakin. Kapitalismin kriisin
seurauksena kaikki perinteiset porvarilliset ja sosialidemokraattiset sekä poststalinistiset reformismin
voimat kärsivät luottamuspulasta. Euroopassa syntyy samanlainen poliittinen valtatyhjiö kuin Syyriassa,
joskin viimeisessä ilmiö esiintyy paljon kärjistyneemmällä asteella. Valtatyhjiötä tulee täyttämään
äärioikeisto, kuten Ranskan paikallisvaaleissa on nähty. Fasismin ja natsismin nousu ei ole mielipuolten
tai populistiradikaalien aikaansaama, eikä johdu kansan tai äänestäjien tyhmyydestä, joka sallisi
äärioikeiston vahvistumisen. Äärioikeistolla on kriisiyhteiskunnassa “markkinarako”, joka työväenluokan
pitää laittaa umpeen rakentamalla oman vaihtoehtonsa.

1.6. Ratkaisu ongelmaan ei ole sekään, että Kreikka erotetaan Schengen‐jäsenyydestä. EU on varoittanut
Kreikkaa siitä, ettei tämä hoida rajansa vartioimista hyvin. Kreikka on ollut kuitenkin ensimmäisiä maita,
joka rakensi lanka‐aidan Turkin välisellä rajallaan. Tämä on perussyy miksi turvapaikanhakijat pyrkivät
enää veneillä saarille, siis meren eikä maan kautta. Kreikkaa on kiristetty sillä, että maan jäsenyyteen
voitaisiin olla koskematta, jos vastaavasti Kreikka suostuisi siihen, että EU päättää yksipuolisesti siitä,
milloin maan rajat tarvitsevat vartiointia. Komissio haluaa perustaa ryhmän, joka päättäisi toisten maiden
rajojen “suojelemisesta” jopa vastoin näiden maiden tahtoakin. Tällä tavalla Eurooppalainen kapitalismi
perustaa totalitarismin saarekkeita muuten muodollisesti demokraattisten maiden sisälle.

1.7. EU:n sopimusta Turkin kanssa pidetään laajasti lahjuksena presidentti Erdoganille. Turkilta vaaditaan,
että se kontrolloisi rajojaan tehokkaammin, ja suostuisi ottamaan takaisin kaikki Eurooppaan pyrkivät
pakolaiset, jotka saavat kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa. “Vastapalvelukseksi” avusta,
EU tarjoaa Erdoganille kolme miljardia euroa ja neuvottelujen nopeuttamista viisumivapaudesta.

Sopimus Turkin kanssa avaa uudestaan jäähyllä olevia osia neuvotteluista Turkin jäsenyydestä EU:hun.
Neuvottelut olivat jäässä vuodesta 2005. Suomen osuus Turkille luvatusta potista on 35,5 miljoonaa
euroa.

1.8. Pakolaistulva alkoi huhtikuussa 2015. Vuonna 2015 pakolaisten määrä nelinkertaistui edelliseen
vuoteen verrattuna. Kaikkiaan tulijoita on ollut maanantaihin mennessä 1 005 500. Heistä Suomeen
saapui vähän yli 30 000, joista yli puolen arvioidaan saavan kielteisen päätöksen
turvapaikkahakemukseensa. Yksi toisensa jälkeen EU‐maat kiristävät käytäntöjään, mikä tarkoittaa, että
ne käytännössä sulkevat rajojaan.

.
2. INVAASIO

2.1. EU:ssa tiedetään, että pakolaisongelmasta ei pääse yli eikä ympäri muutamalla Schengen
‐sopimuksen sääntöjä tai kokoonpanoa. Sen lisäksi että yritetään integroida Turkki
eurooppalaisintresseihin, EU:n täytyy puuttua itsekin konfliktiin. Ongelman ydin rajoitetaan vain Syyriaan
ja erityisemmin ns. ISIS‐vaaraan, Pariisin terrori‐iskujen jälkeen EU pohtii vakavasti puuttumista
sotanäyttämölle voimalla. Erityisesti vaiheessa, jolloin kilpaillaan amerikkalaisten ja venäläisten kanssa
siitä, kuka aluetta hallitsee. Rajat ovat alueella kuin veteen piirretty viiva. Muodollisesti EU väittää
haluavansa puolustaa ensimmäisen maailmansodan jälkeen piirretyn kartan järjestystä. Todellisuudessa
lännen tuella toiminut Isis on kumonnut tähän asti voimassa olleita rajoja. Prosessi on kapitalismin ja
finanssiglobalisaation kriisin ilmenemä, ja se on havaittavissa muuallakin. Vakavat ajatushautomot
tietävät, että hajaannusvoimia vastaan ei voi tehdä mitään, sillä vanha järjestelmä on romahtanut. Samat
keskipakoisvoimat toimivat EU:n sisälläkin. EU:n ytimessä tiedetään, että invaasio Lähi‐itään toimisi
vastapainona Euroopassa käynnissä olevaa hajaannusta vastaan.

2.2. Yksin tai USA:n kanssa EU:n pitäisi lähettää monen kymmenentuhannen sotilaan joukko Syyriaan.
Toistaiseksi vain medioissa käydyn keskustelun mukaan joukkojen tehtävä tulisi olla erilainen kuin niillä,
jotka toimivat Afganistanissa, jossa mukana on myös suomalaisia sotilaita. Afganistanin operaatio tähtäsi
ainakin virallisesti rakentamaan uutta valtiota paikassa, jossa vuoden 2001 invaasio on levittänyt
ongelman ainakin Pakistaniin. Sen sijaan siis, että rakentaisi valtion tiettyjen olemassa olevien rajojen
sisälle, Pakistan‐raja on pyyhitty pois, ja pääkaupunki Kabulia lukuun ottamatta Talebanit hallitsevat
kauttaaltaan Afganistanissa ja isossa osassa Pakistania. Mahdollisen Syyria‐operaation luonne olisi tällä
kertaa erilainen. Sen pitäisi pyyhkäistä kartalta rajoja laajemmin ja piirtää niitä uudestaan
voittajavaltioiden intressien mukaisesti. Ero ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan on se, että
silloinen rajojen piirtäminen kulki Ottomaanien valtakunnan hajoamisen kautta. Kynää ja viivotinta
uuden kartan piirtämisessä siihen aikaan käyttivät kapitalistiset suurvallat. Nykytilanteessa haasteena
suurvalloille on paradoksaalisuus, jossa itse tulisi piirtää rajoja oman järjestelmän hajoamisen jäljiltä.

Ajatushautomoiden mukaan noin 50 000 sotilaan armeija patoaisi myös pakolaistulvat. Liittoumaksi
suunnitellaan eurooppalaisista, arabeista, turkkilaisista ja amerikkalaisista koostuvia sotajoukkoja.

2.3. Sellaisen armeijan yhtenäisyys on kyseenalainen, ja muistuttaisi nykyisen Syyrian opposition
“yhtenäisyyttä”. Lähi‐idässä Turkilla on täysin erilaiset intressit kuin eurooppalaisilla. Se on tukenut
välillisesti Isisiä, jonka roolia uudessa järjestyksessä ei mainita. Saudit taasen ovat kymmeniä vuosia
tukeneet heitä ideologisesti lähellä olevaa wahhabismia. Auki on suuria kysymyksiä kuten se, kuka
hallitsee tulevaisuudessa Isisin öljylähteitä, miten käy kurdikysymyksessä ja ennen muuta mikä tulee
olemaan Venäjän osuus kyseisten prosessien kehityksessä. Amerikkalaiset ajatushautomot leikkivät
ajatuksella sopia Venäjän kanssa siitä, että tämä poistuu vapaaehtoisesti Lähi‐idästä jos vastalahjaksi
Venäjä saa vapaat kädet puuttua Ukrainaan. Mahdollinen vaihtokauppa tämän skenaarion mukaan olisi
Assadin pää vadille Poroshenkon päästä. On kyseenalaista kuitenkin se, haluaako Venäjä Ukrainan
konkurssipesän omalle vaikutuspiirilleen vai ei. Saksalaislehti Bild am Sonntag julkaisi Saksan armeijan
komentaja Weikerin lausuman siitä, että Saksa voisi lähettää 1 200 sotilasta ja yhden fregatin Lähi‐itään.
Kaikki invaasiokuviot tulivat selkeämmiksi Pariisin terrori‐iskujen jälkeen.

.
3. ÄÄRIOIKEISTO

3.1. Kaikki ideologiset suuntaukset, jotka ovat vuorotellen toimineet kapitalismin perämiehenä toisen
maailmansodan jälkeen kärsivät siitä, että kaikkialla kansa osoittaa heille epäluottamusta. Niin
konservatiiveille kuin liberaaleille ja sosialidemokraateillekin kansa kääntää selkänsä. Tämä näkyy
vaaleissa, vaaleista pois olemisella, mutta myös valtavilla taisteluilla kadun tasolla. Joukkoliike kaikkialla
on tietoinen siitä, että jos haluaa vastustaa sotaa, vapaakauppasopimuksia yms. tai puolustaa luontoa,
demokraattisia oikeuksia, työpaikkoja, koulutusjärjestelmää, tai terveydenhuoltoa, on pakko lähteä
kadulle ja osoittaa mieltä hyvin jyrkällä tavalla. Epäluottamus vallankahvassa olevien ja alamaisten välillä
muuttuu välillä suuttumukseksi ja lopulta valtatyhjiöksi. Silloin kun kansa tietää, ettei halua tulla hallituksi
samoilla vanhoilla ideologioilla, silloin on oikea hetki vanhan mädäntyneen järjestelmän kumoamiseksi ja
uuden perustan rakentamiseksi. Kun vanha järjestelmä ei pysty puolustamaan olemassaoloaan
käyttämällä porvareiden ja demareiden menetettyä hegemoniaa, yrittää se tukeutua äärioikeiston eri
haaroihin.

3.2. Äärioikeiston nousua Euroopassa on vaikea olla näkemättä. Avoimesti fasistisia järjestöjä ja
natsipuolueita toimii oppositioina ja jopa hallituksissa Ukrainassa, Unkarissa, Kreikassa, Saksassa ja
Ranskassa. Suomessa Perussuomalaiset on yksi kolmesta hallituspuolueesta. Ilmiö tulee
tulevaisuudessakin vahvistamaan äärioikeiston rivejä, ja suurpääoma tulee satsaamaan siihen. Monessa
maassa äärioikeisto yrittää esiintyä maltillisemmin kasvoin, mutta aina valmiina päästämään sisällänsä
pesivät haukat irti. Pikkuporvarillisesti ja reformistisesti ajattelevat aktivistit eivät kykene näkemään
vaaraa, joka piilee tämän ilmiön takana. Siksi monet riemuitsevat siitä, että Le Pen ei saanut yhtään
provinssia haltuunsa äskeisissä paikallisissa vaaleissa Ranskassa. Vaikka tämä onkin kiistämätön fakta, se
ei tarkoita, että Le Pen olisi hävinnyt vaalit. Monet epäröivät; ovatko kansallisrintaman joukot (tai
perussuomalaiset) edes fasistisia liikkeitä?

3.3. Le Pen sai paikoin yli 40 prosenttia äänistä, mikä on äärioikeistolle historiallinen voitto Ranskassa. Se
on sellainen uutinen, jonka pitäisi huolestuttaa työväenluokkaa kaikkialla Euroopassa. Estääkseen Le
Peniä saavuttamasta murskavoittoa Ranskassa liittoutuivat oikeisto ja sosialistit, eli ne voimat, jotka ovat
päävastuussa nykyisestä kriisistä. Tämä pakottaa ihmisiä kääntämään katseensa äärioikeiston suuntaan.
Se on kaikkien prosessien ytimessä. Le Pen tähtää tuleviin presidenttivaaleihin vuonna 2017. Terrori‐iskut
ja muu yhteiskunnallinen epävarmuus herkistävät kansan nationalistisia reaktiokykyjä. Todellinen
vastavoima äärioikeistolle ei tule vanhoista ideologisista suuntauksista eikä rappeutuneen kapitalismin
instituutioista. Pitää rakentaa välittömästi työväenluokan elimiä, jotka organisoivat joukkoja ja panevat
täytäntöön kansankokouksissa tehtyjä päätöksiä. Ennen pitkää äärioikeisto tulee liittoutumaan poliisin ja
muiden tukahdutusvoimien kanssa työväenluokkaa ja sen liikettä vastaan. Äärioikeisto ei ole
systeeminvastainen, vaan systeemin puolustaja kansaa vastaan sitten kun tämä yrittää kapinoida
puolustaakseen omia saavutuksiaan ja elinehtojaan.

4. Tapaus Portugali

4.1. Mallina siitä, millaista tulee olemaan demokratia lähitulevaisuuden Euroopassa, on Portugalissa
tapahtunut vallankaappaus. Vasemmisto voitti vaalit, mutta oikeisto muodosti koalitiohallituksen. Kun
oikeiston vähemmistöhallitus kaatui omaan mahdottomuuteensa, maan presidentti kielsi myöntämästä
vasemmistolle mandaattia aloittamaan hallitusneuvotteluja. Presidentti Silva vaatii, että maassa jatkaa
virkamieshallitus tammikuuhun 2016 asti, jolloin (24.1,2016) Portugalissa valitaan uusi presidentti.

4.2. Vallankaappauspäätöksen taustalla haisee Brysselin löyhkä. Tapaus on ainutlaatuinen
eurooppalaisessa mittakaavassa. Se osoittaa juuri sitä, että porvarillisella edustuksellisella
vaalijärjestelmällä ei ole mitään virkaa, ja sitten kun se ei palvele eliitin etua, se syrjäytetään ja
perustetaan “parlamentaarinen diktatuuri”. Tämä muistuttaa tapausta Kreikassa, jossa kansa äänesti
tietyllä tavalla kansanäänestyksessä, mutta eliitti toimi päinvastaisesti. Kriisin ja järjestelmän
rappiovaiheen ja mätänemisen aikana eduskunnan toimi on demokratia ‐sanan vastakohta.

5. Tapaus Puola

Pari kuukautta vallassa istunut oikeistolainen Laki ja oikeus ‐puolue muuttaa kovalla kädellä
lainsäädäntöään tarkoituksena rajoittaa tiedotusvälineiden ja oikeuslaitoksen riippumattomuutta.
Samoilla linjoilla oleva Unkarin hallitus tukee Puolaa tässä parlamentaarisessa vallankaappauksessa.
Saksa on toisaalta syyttänyt Puolaa putinismista. Puolan uusi kansallismielinen hallitus on siirtämässä
Puolan yleisradioyhtiön omaan kontrolliinsa.

 

This entry was posted in Kannanotot, Teoria. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *