Sep
4

Suomen hallituksen asema näyttää tukalalta heti sen alkutaipaleella. Kapitalismi sinnittelee hengestään maailmanlaajuisesti, ja Suomen talous on osa sitä kriisiä. Tilanteen kärjistyessä niin kansainvälisesti kuin Suomessakin hajaannustrendit voimistuvat. Kreikka on kaatunut Euroopan syliin ja tukilainoista huolimatta maan velan ja vajeiden kehitys ovat hallitsemattomia prosesseja. EU:n ympärillä kerääntyy taantuman pilviä. Samanlaisia uutisia tulee Atlantin toiselta puolelta sekä Kaukoidästä. Maailmanmarkkinoilla luotonanto jäätyy ja suurimmat kansantaloudet tasapainottelevat kuilun partaalla. Samanaikaisesti maksukyvyttömien pienten maiden määrä kasvaa.
Lue lisää »
Comments Off
Kirjoitettu: Sep 4, 2011
Sep
1

Äärioikeistolaisen Anders Behring Breivikin joukkomurhat Oslossa ja Utöyan saarella merkitsevät käännekohtaa luokkataistelun ilmenemismuodoissa Euroopassa. Poliisin, mutta myös norjalaisen ja kansainvälisen median ensimmäinen reaktio tapahtumaan oli harhaanjohtava. Iskut luokiteltiin jihad -kaltaisiksi ja syyttävä sormi nousi osoittamaan islamia. Tilastojen mukaan islamin iskut Länsi-Euroopassa on alle prosentin kaikista terrori-iskuista (1). Valtaosa niistä on nationalismin ja äärioikeiston aikaansaamia. Kun pian saatiin tietää, että syyllinen on aito norjalainen, valtamediassa alettiin puhua psykopaatin teoista. Sen jälkeen eri alan lääkäreitä, murhaajan asianajaja ja lopulta Breivik itsekin vakuuttivat, että hän ei ole häiriytynyt yksilö (2), vaan joukkomurhat olivat harkittu ja hyvin suunnisteltu teko. Kaikki suunnittelu on sisällytetty 1500 –sivuiseen manifestiin, joka löytyy Internetistä. Medioiden äänensävy muuttui pian: alettiin puhua yleisellä tasolla ääriaineiden toiminnasta, joka vaarantaa meidän ”demokratiaa”. Etsiessään syitä tällainen pinnallinen journalismi päätteli, että syypäitä ovat teknologia ja sosiaalinen media, jota tulisi sensuroida tai ainakin rajoittaa.
Lue lisää »
Comments Off
Kirjoitettu: Sep 1, 2011
Aug
16
Mikä yhdistää vallankumouksia arabimaissa, eteläeurooppalaisia kapinoita, historiallisia mielenosoituksia Israelissa, kansannousua USA:n Winsconsissa tai nuorison kaupunkisotaa Englannissa? Vastaus on sama, mikä yhdistää maailmanlaajuisesti kansantalouksia ja osakemarkkinoita. Kapitalismi on laajentanut globaalitasolle, ei vain omia markkinoitaan, vaan myös sen ristiriitoja. Pienen maan vararikko aiheuttaa dominoilmiön, jonka seurauksena kriisi uhkaa konkurssilla ja maailmanlaajuisella syvällä lamalla johtavia maita kuten Yhdysvallat, Italia, Ranska ja koko EU. Korkea työttömyys yhdessä reilusti nousseen ruuan hinnan kanssa saa ihmisjoukot nousemaan kapinaan ja kaatamaan vuosikymmeniä vahvoina olevia diktaattoreita. Sadattuhannet mielenosoittajat Israelissa vaativat Netanjahun lähtöä ja kyseenalaistavat sionismin hegemoniaa. Epätasaisuudet ja erilaisuudet eri maiden välillä vaikuttavat vain siihen, että minkä muotoisesti liikehdintä eri maissa muovautuu tai milloin se puhkeaa ja missä. Nykyiselle maailmanlaajuiselle kapitalismille osoitetulle vastarinnalle löytyy yhteinen tausta. Se on kapitalismin kuolemantuska järjestelmän ollessa rappiovaiheessa, jolloin sen kaikki sitä repivät ristiriidat ovat kärjistyneet äärimäisilleen.
Lue lisää »
Comments Off
Kirjoitettu: Aug 16, 2011
Aug
11
Pörssien romahdukset ovat yleisesti tapahtuneet maanantai- tai perjantaipäivinä. Siitä on syntynyt termi ”musta maanantai”, joka kuvailee osakemarkkinoiden kertaromahdusta. Viime viikolla (vko 31) ja tämän viikon alussa näimme ennätyksellistä kurssilaskua kautta linjan ympäri maailmaa ja alalla kuin alalla. Yhdysvalloissa indeksit laskivat joulukuun 2008 tasolle. Lehman Brothersin konkurssia seurasi silloin maailmanlaajuinen taantuma ja lama, joka johti pankki- ja luottokriisiin. Nykyinen kriisi on edellistä paljon pahanlaatuisempi. Silloin valtiot tukivat pankkeja keskuspankkiensa kautta. Sen seurauksena kriisi sosialisoitiin, mikä sai valtiontaloudet vararikon partaalle. Nykyisessä tilanteessa ei ole voimaa, joka pelastaisi valtiontalouksia, ja kriisi ilmenee uutena pankkikriisinä, lamana ja pörssiromahduksena. Siitä kielii globaalitasolla valitseva paniikki ja lääkkeiden puute kriisistä poispääsemiseksi.
Lue lisää »
Comments Off
Kirjoitettu: Aug 11, 2011
Aug
11

Vaalitulos oli hankala hallitsevalle eliitille Suomessa. Neljän hallitusneuvottelukierroksen ja monen kompromissin jälkeen saatiin aikaan kuuden puolueen hallitus kymmenentenä viikkona vaalien jälkeen. Siihen mennessä ehdittiin jo kerran rikkoa perustuslakia Portugalin lainojen takaamisesta päätettäessä. Lopulta sovittiin hallitusohjelmasta ja integroitiin vasemmisto häviäjien puolueiden hallitukseen. Ainoa todellinen voittaja, oikeistopopulistinen Perussuomalaiset jäi oppositioon korjaamaan kannatushedelmät hallituksen epäonnistumisista. Hallitusohjelman piti olla ”inhimillisempi” asiakirja, joka ottaa huomioon myös vähävaraisten tarpeet.
Lue lisää »
Comments Off
Kirjoitettu: Aug 11, 2011
Jul
28

Euro on pelastettu; näin riemuitsivat porvarilliset lehdet perjantaina 22. heinäkuuta. EU:ssa pitkän kädenväännön jälkeen eliitti oli päässyt sopuun Kreikalle annettavasta uudesta lainapaketista. Edellisinä päivinä markkinat kohdistivat ”hyökkäyksensä” Italiaa ja Espanjaa vastaan niin, että niiden lainakorko nousi hälyttäviin sfääreihin. Kreikka on julistamattomassa konkurssissa keväästä 2010 lähtien. EU ja IMF myönsivät silloin Kreikalle 110 miljardin euron lainan korolla, joka yhtäältä oli alle puolet siitä, mitä markkinat olisivat antaneet, mutta silti reilusti enemmän kuin millä EMU:n kovan ytimen maan lainaavat. Lainan tarkoituksena oli se, että Kreikka hoitaa maksuvelvollisuutensa eteenpäin kolmeksi vuodeksi toivossa, että siihen mennessä taloutensa on toipunut ja maa pystyy palaamaan markkinoille.
Lue lisää »
Comments Off
Kirjoitettu: Jul 28, 2011
May
26
Yli viikon ajan espanjalaiset mielenosoittajat ovat leiriytyneet monien kaupunkien keskustoissa. Joka päivä samaan aikaan väki vetäytyy minuutin hiljaisuuteen, joka päättyy samaan leikkimieliseen toteamukseen: ”Älkää puhuko kovaa! Etteivät kreikkalaiset herää”. Tänään kreikkalaiset heräsivät ja seurasivat espanjalaisten esimerkkiä.
Lue lisää »
Comments Off
Kirjoitettu: May 26, 2011
May
22

Kapitalismin ratkaisematon kriisi, korkea työttömyys, yhä korkeammalle nouseva ruuanhinta sekä näköalattomuus ja epävarmuus elämässä toimivat taustana niin arabimaiden vallankumouksien kuin Etelä-Euroopassa sijaitsevien euromaiden konkurssikypsien yhteiskuntien takana.
Lue lisää »
Comments Off
Kirjoitettu: May 22, 2011
Apr
30
Tämä valinta avautuu uuden pääministerin eteen tunnetun ruotsalaisen iltapäivälehden mukaan. Totta on se, että huhtikuun 17. päivän vaalien tuloksen suunta ei ollut yllättävä. Kansan lähettämän viestin selkeys on kuitenkin ollut historiallisen voimakas. Näissä vaaleissa kirjoitettiin muutenkin historiaa. Mullistus sinällään oli se, että siinä rikottiin monta ennätystä. Vallitsevina olosuhteina taustalla on ollut kapitalismin kriisi euroalueella ja politiikan

vaihtoehdottomuus ratkaista ristiriidat. Suomen kansa käyttäytyi samalla tavalla kuin Saksassa, jossa vaalit rankaisivat Merkelin CDU:n ja sen liittolaiset FDP:ssa, ilman että siitä olisi sosialidemokratia pystynyt hyötymään. Viesti on sama ja kannanotto on selvä riippumatta siitä, että Saksassa rangaistus kanavoitui Vihreiden ja Suomessa PerSujen kannatuksen räjähdysmäiseen nousuun.
Lue lisää »
Comments Off
Kirjoitettu: Apr 30, 2011
Apr
30
Kreikan tai jonkun muun euroalueen valtion joutuminen velkasaneeraustilaan syventäisi EU:n kriisiä niin, että vaikutukset olisivat pahempia kuin ne, joita aiheutti Lehman Brothers vararikko. Tätä mieltä on Euroopan Keskuspankin (EKP) johtokunnan jäsen Jürgen Stark.
Maailman suurimman investointipankin konkurssi syyskuussa 2008 jäädytti pankkien välistä rahanvirtausta ja käynnisti maailmanlaajuisen finanssi- ja luottokriisin. Pankkien pelastamiseksi kapitalismin suurkeskukset ovat pumpanneet pankeille rahaa enemmän kuin kolmasosa koko maailman bruttokansantuotteesta. Omalla vuorollaan tämä sai valtiontalouksia konkurssin partaalle ilman että pankkikriisiä olisi ratkaistu.
Lue lisää »
Comments Off
Kirjoitettu: Apr 30, 2011