Apr
11
Kansainvälinen valuuttarahasto kertoi huhtikuun alussa, että se aikoo ensin kysyä jäseniltään neuvoja ennen kun myöntää Islannille loput luvatusta lainasta. IMF:n mukaan, tämän prosessin yhteydessä aiotaan olla yhteistyössä Islannin hallituksen kanssa. Kaksi islantilaista ministeriä vieraili sitä varten Yhdysvalloissa. IMF:n 24 jäsenen johtokuntaan kuuluu yksi britti ja yksi hollantilainen.
Lue lisää »
Comments Off
Kirjoitettu: Apr 11, 2010
Apr
8
Kreikka on kapitalismin ketjussa heikoin lenkki, näin siis ainakin euroalueen tasolla. Kriisissä on kuitenkin koko ketju eikä sen yksi lenkki vain. On oikein sanottu, että Kreikan valtionvelka on huikean korkea. Arvioiden mukaan se nousee tänä vuonna 120 prosenttiin BKT:sta. Euroopassa keskimäärin valtionvelka on 84 prosentin luokkaa. Kansantaloudessa on otettava vakavasti myös muunlaiset kuin valtionvelat. Esimerkiksi Englannissa, Tanskassa tai Hollannissa kokonaisvelka on 300 – 400 prosenttia BKT:sta.
Lue lisää »
Comments Off
Kirjoitettu: Apr 8, 2010
Jan
2
Vielä yksi luottoluokittaja laski eilen Kreikan lainat A1-tasolta A2-tasolle. Vieläpä luokitusnäkymät arvioitiin negatiiviseksi (negative outlook). Se tarkoittaa sitä, että maa on jatkuvasti syynin alla, ja pian tullee uusi luokitus. Moody’s:n mukaan, Kreikan velkaongelmaa on mahdotonta ratkaista pelkällä talouskasvulla. Tämä on jo neljäs luokituksen laskeminen tänä vuonna.
Lue lisää »
Comments Off
Kirjoitettu: Jan 2, 2010
Dec
22
Kapitalismin kriisi koettelee Suomea kovemmin kuin muita Pohjoismaita. Tämä johtuu osittain siitä, että EU-jäsenenä Suomi ei voi edistää vientiään säätämällä korkotasoa tai valuuttansa arvon niin kuin muut kilpailijansa, esim. Ruotsi. Mauri Pekkarinen käytti tästä sotaretoriikasta lainattua ”epäsymmetrinen sokki”- termiä. Toinen syy on, että nykyinen taantuma on järjestyksessä toinen suuri rakenteellinen kriisi maassamme vajaassa 20 vuodessa. Kolmanneksi syyksi voisi mainita tapa, jolla edellinen kriisi hoidettiin. Ankara uusliberalismi puri nopeasti julkista sektoria ja tuomitsi työttömäksi puoli miljoonaa ihmistä. Pysyvää pitkäaikaistyöttömyyttä käytettiin tietoisesti reservityövoimana ja sillä tavalla poljettiin alas ja kiristämällä laajasti epätyypillisten työsuhteitten käyttöä.
Lue lisää »
Comments Off
Kirjoitettu: Dec 22, 2009
Dec
22
Kreikan Vallankumouksellinen Työväenpuolue (EEK) tuomitsee toveri Jannis Jannatsisin kotiin tehdyn pommi-iskun. Toveri Jannatsis on EEK:n johtava jäsen ja aktivisti kaupungin ja ympäristön asioissa.
Lue lisää »
Comments Off
Kirjoitettu: Dec 22, 2009
Dec
22
Euroopassa on levinnyt uusi aalto opiskelijaliikehdintöjä. Kaikki alkoi siitä, kun Itävallassa Wienin taidekorkeakoulun opiskelijat alkoivat protestoida koulun sisäisistä asioista, mutta pian liikehdintä sai tukea Wienin muista korkeakouluista. Liike otti tukikohdakseen Wienin yliopiston vallatun pääluentosalin Audimaxin. Pian liikehdintä ja valtaukset levisivät ympäri Itävaltaa ja sen ulkopuolellekin. Opiskelijat vaativat mm. ilmaista koulutusta, sillä korkeat lukukausimaksut antavat eliitin lapsille paremmat mahdollisuudet opiskella, koulujen ja yliopistojen demokratisointia sekä vastustavat talouselämän kasvavaa asemaa koulutuksessa. Myös alempaa korkeakoulututkintojärjestelmää vastustetaan, koska monilla ei ole varaa jatkaa eteenpäin, ja siinä opiskelijoiden pitää käydä suuria määriä aineistoa lyhyessä ajassa tehokkuuden nimissä todellisen tieteellisen opiskelun kustannuksella.
Lue lisää »
Comments Off
Kirjoitettu: Dec 22, 2009
Sep
27
Perjantaina 2.10. Irlannissa järjestetään kansanäänestys Lissabonin sopimuksesta. Tapansa mukaan EU:lle korvikeperustuslakia ajava eliitti Laittaa kansan äänestämään jo kerran aikaisemmin kansanäänestyksessä hylätystä sopimuksesta. Kun EU:n projektit hylätään, eliitti palaa höystämällä niitä hieman lahjuksilla ja enemmän kiristyksillä, ja ”pyytää” kansalta niiden hyväksymistä. Tämä voi toistua niin monta kertaa kuin on tarpeen, jotta projektit menisivät lävitse. Sellainen on EU:n demokratia-käsite.
Lue lisää »
Kommentit: 0
Kirjoitettu: Sep 27, 2009
Sep
27
Äänekäs viesti lähti Kreikan Lesvos –saaresta maan mutta myös Euroopan hallituksien suuntiin. Mielenosoittajia saaren asukkaista, mutta myös muualta Kreikasta ja muistakin maista tulleita järjesti elokuun lopulla noborder –leirin. Mieltä osoitettiin dynaamisesti myös pikkuveneillä merellä. Sen lisäksi järjestettiin keskustelutilaisuuksia, konsertteja Paganissa sijaitsevaa vastaanottokeskusta vastaan.
Vankilaa muistuttavassa pakolaiskeskuksessa oleskeli äskettäin laittomasti maahan muuttaneet 150 lasta ilman saattajia. Lapset olivat useamman päivän nälkälakossa sen jälkeen kun poliisi pidätti heitä laittomuutensa vuoksi.
Lue lisää »
Kommentit: 0
Kirjoitettu: Sep 27, 2009
Sep
27
Kreikassa pidettiin 20.7-26.7 EEK:n (Työläisten vallankumouspuolueen) neljäs kesäleiri. Leirille kokoontui, kuudeksi päiväksi keskustelemaan ja viettämään aikaa, EEK:n ja OEN:n (EEK:n nuorisojärjestö) tovereiden lisäksi tovereita Tanskasta, Turkista, Venäjältä, Saksasta sekä myös Suomesta.
Lue lisää »
Kommentit: 0
Kirjoitettu: Sep 27, 2009
Sep
26
Euroopan ihmisoikeustuomionistuin tuomitsi Italian, koska se epäonnistui saamaan mielenosoittaja Carlo Giulianin murhaa koskevan tutkintaprosessin loppuun saakka. Carlo ammuttiin kadulla G8-vastaisissa mielenosoituksissa 2001 Genovassa. Guliano Giuliani, Carlon isä vaatii poliittisen vastuun ottamista poikansa murhasta.
Lue lisää »
Kommentit: 0
Kirjoitettu: Sep 26, 2009